Hevisaurus lasten vappujuhlassa

20.4.2022

Koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus esiintyy Forssan torilla vappuaattona. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tapahtuman järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliiton Forssan seudun paikallisyhdistykset.

Lasten vappujuhlaa vietetään kauppatorilla lauantaina 30. huhtikuuta. Hevisaurus esiintyy tapahtumassa kello 11.

Hevisauruksen keikan ohessa vietetään riehakasta toripäivää muun muassa ilmapallojen ja lettukahvilan merkeissä. Järjestäjätiimi toivoo tapahtumalle suotuistaa keliä ja torin täydeltä pieniä ja isoja kuulijoita.

Hevisaurus on neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama yhtye. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla.

Lasten vappujuhlaa ovat tukemassa lukuiset Forssan seudun yritykset. Lisäksi tapahtumaa rahoitetaan hankkeesta, joka on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä.